keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Tulevaa / In the future

Olympialaiset lähestyvät: tiedossa on penkkiurheilijan toiveaikaa. Etenkin neulehullulle katsojalle: samanaikaisesti olympialaisten kanssa järjestetään neuleolympialaiset 2008 alkuperäisten vuoden 2006 olympialaisten tapaan . Oikeastaan tämänkertaiset ovat esikisat, harjoittelukisat; aidot olympialaiset kun järjestetään 4 vuoden välein ja talviaikaan. Osallistun Team Finlandin jäsenenä. Tavoitteena on aloittaa jokin itselle sopivan haastava neule alkuseremonioiden aikana ja saada se valmiiksi ennenkuin olympiatuli sammuu. Mitä teen, sitä en vielä tiedä: liivi itselle, pusero neidille, huivi, haastava sukkamalli??? Onneksi on aikaa miettiä.





Sain myös kutsun aikuisten käsityökouluun, jonka järjestää oma käsityökeskuksemme Taito Keski-Pohjanmaa. Tiedossa on useamman vuoden opiskelu itselle rakkaan harrastuksen parissa. Luvassa on uusia mielenkiintoisia käsitöitä ja suunnittelua, joutuu tämän rouvan luovuus koetukselle:) Täällä aiheesta lisää. Olen kypsytellyt ideaa osallistumisesta usean vuoden ajan, nyt viimein rohkaistuin lähettämään hakemuksen. Arpaonnikin oli puolellani kun kuuluin valittujen joukkoon.

Kiitos huivikommenteista. Tässähän suorastaan punastuu niitä lukiessa:) Huiviteema tuntuu edelleen jatkuvan. Mystic Light on muutamaa kierrosta vaille valmis, lisäksi aloittelen uutta tuleviin sukulaistytön kesähäihin. Edellisen postauksen huivista piti tulla alunperin sellainen, mutta mutta... Ei pingottunut riittävän suureksi harteita suojaamaan, joten saapi päätyä muuhun käyttöön.Joten huivikoukussa sitä ollaan, ei auta pyristellä vastaan;)

Hyvää viikonjatkoa kaikille luonani visiteeraaville lukijoille, jotka jaksoitte lukea loppuun asti!

I take part to the Knitting Olympics, Summer Knit Trials 2008. Our challenge is to start and finish a project during the 2008 Olympic Summer Games. We must cast on a project during the Opening Ceremonies of the Summer Olympics and finish before the Olympic flame goes out, 17 days time to knit. What is my project, dont'n know yet: vest for myself, sweater for my DD, shawl, a pair of socks???Fortunately I have time to think:)

I got the invitation to the Adult's Handcraft School. It means several years learning with new technics and design too. It's only hobby for me, but I'm sure I'll love it!
My shawltheme continues... Mystic Light is almost ready and new project is beginning: shawl to the wedding of our relative.

Have a nice rest of week to all!

10 kommenttia:

Satu U kirjoitti...

Samassa joukkueessa ollaan, tsempataan sitten toisiamme!!Minä ajattelin tehdä Kuopukselle palmikkoneulepuseron, haukannenko liian ison palan???
Ja huivimania eikun kiihtyy, vai? *wirn*

Kirsi kirjoitti...

mie olen harkinnut liittymistä tuonne esikisoihin. Mutta mitä sitä tekis. Oisko uuden huivin paikka. Ohuesta pellavasta. Täytyy harkita vielä ettei urakka ole liian iso.

satumh kirjoitti...

minen oo kanskaan vielä päättänyt mitä tekisin neuleolympialaisissa...ehkä jonkun huivin. :)

en tiennykään että tuolla käistyökoulussa on aikuisten ryhmäkin. onnea valinnasta! kerrot sitten meille miten menee, eikö! :)

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA Olympialaisiin! Kuulostaa hauskalta ja haasteelliselta. Mitalit kaulassa kotiin, vai mitä? :-)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Onnea pääsystä käsityökouluun. Olisipa hienoa päästä tuollaiseen..
Neuleolympialaisiin minä en osallistu, kun en muutenkaan jaksa kisoja katsoa, vaikka olisikin hyvä syy istua neulomassa. ;o)

Oranssi kirjoitti...

Kiva kun kävit kylässä, niin löysin tänne lukemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut valinnan johdosta!
Ja hyvää viikonloppua!

Limeadine kirjoitti...

Onkohan välttämätöntä, että neulonta tapahtuu juuri olympialaisia katsoen? Tulevat nimittäin pahasti päiväsaikaan nuo suorat lähetykset, ja kuka nyt koosteita katsoo! Ainakaan jos on tosi urheiluhullu. Kelpaakohan, jos ottaa kutileen töihin ja neuloo internetin tulospalveluja katsoen... :) Ei taitaisi tulla työnteosta mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Heii ja wauu, pääsit kouluun!! O n n e a !
...mitä olympialaisiin tulee...mitkä olympialaiset? =)...miulla haasteena normi selviytyminen ;)

Hauskaa Juu han nus viikkoa toitotellen :)

Anonyymi kirjoitti...

Valoisaa Juhannusta! Huivia on varrasvirkattu tähän mennessä 70 cm :-).