sunnuntaina 22. marraskuuta 2009

Kipsissä



Kipsiset terveiset tästä blogista!

Kävin jalkateräleikkauksessa, jonka jälkihoitona sain kaveriksi kipsin 6 viikon ajaksi. Liikut ovat vähissä, mutta onneksi kädet pelaavat. Nyt jos koskaan pitäisi olla aikaa käsitöille. Katsotaan mitä lähiviikot tuovat tullessaan.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

lauantaina 31. lokakuuta 2009

Baktus, Pipo & Marjaretki

Ensimmäisenä haluan kiittää kaikille edellisten postausten kommentoijia. Kommentteja on aina yhtä kiva lukea:)

Pitkin lokakuuta on valmistunut muutama työ, jotka halusivat julkisuuteen yhdessä. Ujostelivat raukat yksin esiintymistä.

Sukkasadon Perunalaariin ehti mukaan vielä säärystimet neidille. Perusmalli 3o ja 2n mallineuleella, lankana Novitan uusi Nalle Marjaretki Puolukka. Sopivan joustavat ja lämmittävät. Saaja oli tyytyväinen.

Yhdet sukat, uusimman Ullan ohjeella Verso, ovat tekeytymässä. Toinen sukka valmis ja toinen kantapäävaiheessa. Vielä olisi muutama tunti aikaa neuloa valmiiksi, eivät vaan taida ehtiä enää kasvattamaan minun satoani.



Pitihän se minunkin kokeilla Baktusta. Hyvä, että kokeilin: loistava tv-neule, kaikessa yksinkertaisuudessaan rentouttava toteutettava. Tuota mallia pitää käyttää uudelleen! Näissä neuleissa olin Novita-uskollinen: Seitsemän veljestä Polkka juoksi 4 mm Addeilla 210 g. Ensimmäinen Baktukseni pääsi tyttären asukokonaisuuteen.



Asukokonaisuutta täydentää päähine. Tyttäreni on saavuttanut iän(11v), jolloin ollaan hyvin tarkkoja siitä mitä päälle puetaan. Viime vuotiset pipot ovat out, nyt pitää olla myssy. Onneksi äidin tekemät kelpaavat. Sopiva malli löytyi Suuri Käsityölehdestä 2/08 (vihreä hattu, suunnittelija Merethe Vandås). Lanka Nalle 51g ja puikot KnitPicksin 3 ½ sekä 5 mm pyöröt. Kuvasta malli erottuu valitettavasti huonosti, neidillä kun on musta kausi menossa... mutta malli on pitsineuleinen, sama kuin omassa viime vuonna toteuttamassani myssyssä.



Kirsi kyseli kommentissaan mitä Fannylle kuuluu: hyvää kuuluu, kasvaa kohisten ja vauhtia riittää! Pete on hyväksynyt täysin uuden perheenjäsenen, ikävöi kovasti jos joutuu olemaan Fannysta erossa. Ovat he vaan mainio parivaljakko!

lauantaina 17. lokakuuta 2009

Jaywalker nro 2

Jaywalker by Grumperina on malli, joka tuntuu vetävän minua puoleensa. Edellisen postauksen sukat saivat seurakseen ohuesta Kirjopirkasta tehdyn version.



Tuossa mallissa raidat saavat uuden pirteän ulkonäön ja malli on tarpeeksi yksinkertainen tv-neuleeksi. Siinä kai mallin viehätys. Lanka oli kivasti puikoilla soljuvaa (mikäpä ei olisi 2.5 mm Knitpickseillä...:D) Ainut ongelma oli tuolle kerälle sattunut jatkuva langan selvittäminen. Lankaa kului 86 g. Sukat pääsivät mukaan Sukkasadon Perunalaariin sekä puolison jalkoja lämmittämään.

Kummankin kuvan värimaailma vääristää totuutta, kiitos hämärän syyspäivän.

keskiviikkona 16. syyskuuta 2009

Voittaja arvottu

2-vuotisarvonta on suoritettu ja voittajaksi arvontamoottori arpoi kommentoijan nro 15. Luvun takaa löytyy Päivikki. Onnea!!!

Päivikki: Ilmoitatko minulle sähköpostiini (wirkkuu ät gmail piste com) yhteystietosi niin voin lähettää sinulle pienen voiton.

Sukkasatoa korjataan parhaillaan ja minäkin olen mukana. Ensimmäiset sukat ovat tekeillä, valmistumisaikataulu lähitulevaisuudessa. Onneksi sadonkorjuuaikaa on riittävästi, ehtii tällainen hidaskin aikaansaaja saada valmista:)

Nämä sukat ovat oiva esimerkki etananvauhdista: aloitettu viime talven aikana(totta!) ja valmiiksi pääsivät hieman ennen sukkasadon alkua. Sukkasatoa eivät siis ole, mutta syksyä piristämään syksyisillä väreillään halusivat tänne blogiin. Lankana Step, puikot 2.25 mm knitpicksit ja mallina Jaywalker by Grumperina.



Alku oli näissä työläs: oikea silmukkamäärä antoi haetuttaa itseään kauan, mutta kun pääsivät kunnolla alulle, loppu sujui leikiten. Lopputulos vähintäänkin tyydyttävä.



Ja nyt tämä neuloja lähtee keräämään satoa, kunhan on ensin ulkoiluttanut villit koiravarsansa.
Mukavaa loppuviikkoa!

perjantaina 28. elokuuta 2009

Uusi ilme ja arvonta

Tämä blogi päätti vaihtaa ulkoasuaan löydettyään sopivat vaatteet Itkupilliltä.

Wirkkuu & Tikkuu täytti jo alkukuusta kokonaiset 2 vuotta. Kauhistus: taaperon emo huomasi vasta nyt, että ikävuosia tullut lisää! Niinpä emo päätti tehdä jotain tilanteelle ja lupasi julistaa arvonnan alkaneeksi.

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postiin. Samalla voit myös kertoa mikä on lempipaikkasi tehdä käsitöitä: onko se sohvannurkalla, tietokoneen äärellä vaiko kenties autossa...

Osallistumisaikaa on 15.9 saakka. Onnea matkaan!

sunnuntaina 16. elokuuta 2009

Loppukesän kevätpäiväntasaushuivi

Taisi tulla minun kevätpäiväntasaushuivista melkein syyspäiväntasaushuivi. Tässä hän kuitenkin on:



Kuten joku ehkä muistaa, aloitin huivin sinisenä. Nelosvihjeen koittaessa työ sai purkutuomion. Sivillasta neuloen siitä oli tulossa aivan liian suuri. Noita ylisuuria kun kaapit tahtovat muutenkin pursuta.

Koitti pieni mietintätauko sekä lankavaraston perusteellinen penkominen. Ja löytyihän se sopiva lanka. Ravelryn Knitter's Treasure Swapissa sain viime vuonna Springwater Fiber Workshopin Spectrum käsinvärjättyä ohuen ohutta merinovillaa pari vyyhtiä. Lanka on kotoisin vaihtoparini DelRayknitterin kotiseudulta (Alexandria U.S.) Unelma lanka neulottavaksi, täydellinen tähän malliin.

Huivista tuli juuri oikean kokoinen. Reunan tein neulomalla. Puikkoina käytin 3.5 mm pitsiAddeja. Langanmenekki 76 g. Huivi pääsi eilen ensimmäisen kerran tositoimiin. Olimme kummityttäremme häissä (ei voi olla totta, että meidän rakas kummityttäremme on jo noin vanha: vastahan pidin häntä käsivarsillani ristiäisissä!). Hyvin palveli huivi tehtävässään.

Vaikka huivi on ollut luvattoman kauan työn alla, on malli ihastuttava. Kiitos kaima erinomaisesta mallista!




Osaan kuvista ilta-aurinko vääristi värejä, pahoittelen. Sivukuvassa väri aidoimmillaan.


sunnuntaina 26. heinäkuuta 2009

Baby Bamboon uusi muoto


Joku aika sitten hankin muutaman kerän Sirdarin Baby Bamboota ajatuksena kokeilla sitä pieneen huiviin. Sopiva malli löytyi ja lanka muotoutui Brooke's Column of Leaveksi. Puikot 5 mm addit, langanmenekki 90 g. Melko lyhyt tuli, mutta kuitenkin ihan riittävä. Päätyi lahjaksi sukulaiselle.

Malli oli kivan koukuttava, mallikerran oppi nopeasti ja niinpä työstäminen sujui suosikkisarjoja katsellessa.

Tällä huivilla oli kamerakammo. On ollut valmiina jo toukokuussa, mutta vasta nyt, juuri ennen uuteen kotiin siirtymistä uskaltautui kuviin.


Neulerintamalla on ollut tasaisen rauhallista. Keskeneräisiä työstetään valmiiksi. Kummityttärellä on häät elokuun puolessavälissä, johon tekisi mieli tehdä kevyt kesähuivi. Nähtäväksi jää ehdinkö saada valmiiksi.

Isä on sairastellut koko kevään ajan: ollen vuorotellen kotona ja sairaalassa, tällä hetkellä jälleen sairaalassa. Joten käsitöille on jäänyt vähemmän aikaa. Tietysti uusin perheenjäsenemme on osaltaan pitänyt minut kiireisenä. Toisaalta käsillätekeminen on sitä hyvää vastapainoa: jatkossakin tulette näkemään valmiita töitä, kunhan vaan maltatte odottaa:)

Aurinkoista viikonalkua!

t. onnellinen kesälomalainen

perjantaina 19. kesäkuuta 2009

Juhannusta


Hyvää Juhannusta kaikille lukijoilleni!