sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Baby Bamboon uusi muoto


Joku aika sitten hankin muutaman kerän Sirdarin Baby Bamboota ajatuksena kokeilla sitä pieneen huiviin. Sopiva malli löytyi ja lanka muotoutui Brooke's Column of Leaveksi. Puikot 5 mm addit, langanmenekki 90 g. Melko lyhyt tuli, mutta kuitenkin ihan riittävä. Päätyi lahjaksi sukulaiselle.

Malli oli kivan koukuttava, mallikerran oppi nopeasti ja niinpä työstäminen sujui suosikkisarjoja katsellessa.

Tällä huivilla oli kamerakammo. On ollut valmiina jo toukokuussa, mutta vasta nyt, juuri ennen uuteen kotiin siirtymistä uskaltautui kuviin.


Neulerintamalla on ollut tasaisen rauhallista. Keskeneräisiä työstetään valmiiksi. Kummityttärellä on häät elokuun puolessavälissä, johon tekisi mieli tehdä kevyt kesähuivi. Nähtäväksi jää ehdinkö saada valmiiksi.

Isä on sairastellut koko kevään ajan: ollen vuorotellen kotona ja sairaalassa, tällä hetkellä jälleen sairaalassa. Joten käsitöille on jäänyt vähemmän aikaa. Tietysti uusin perheenjäsenemme on osaltaan pitänyt minut kiireisenä. Toisaalta käsillätekeminen on sitä hyvää vastapainoa: jatkossakin tulette näkemään valmiita töitä, kunhan vaan maltatte odottaa:)

Aurinkoista viikonalkua!

t. onnellinen kesälomalainen

11 kommenttia:

Satu U kirjoitti...

Kyllä maltetaan odotella ;-) Kaunis on tuo huivi, odottelen sitten niitä muita töitä.....
Kivaa kesäloman jatkoa, nähdään pian!!
T:(sairas)lomalainen

MariL kirjoitti...

Kaunis huivi!

Pirjo kirjoitti...

Voimia Isän hoitamiseen! Jaa että lomalainen, minun pitää aamulla töihin. Kiva huivi ja hyvä väri.

JohannaL kirjoitti...

Ihana huivi! Jaksuja isän hoitamiseen. Meillä taitaa Helmin juoksu olla ohi, että voitais tavata vai meneekö teillä aika ja voimat isän hoitamiseen tällä hetkellä?

Tupuna kirjoitti...

Nätti huivi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis, näppärän oloinen huivi! Jaksamista =D!

Limeadine kirjoitti...

Tosi kiva huivi, näpsäkän oloinen!

Pitsisukka kirjoitti...

Tuo malli on todella kaunis, odottelee tekemistään täälläkin päin. Ihana pitsihuivi!

satumh kirjoitti...

kaunis on!

Sartsa kirjoitti...

Voimia ja jaksamista sinne teille kaikille!

Päivikki kirjoitti...

Kaunis huivi! Mie olen myös neulonut samalla mallilla huivin ja tykkäsin kovasti ohjeesta.