torstai 30. joulukuuta 2010

Jouluksi valmistuneita

Pukinkontin täytteeksi valmistuneet työt ovat odottaneet jo tovin julkista esiintymistään. Nämä lapaset ovat jo osittain ensiesiintymisensä pitäneet. Toinen näistähän valmistui lapaskuun aikana. Huovutetut lapaset, lanka Novita Puron viimevuotinen sävy Revontulet.



Tämä lanka oli alunperin työstymässä pyöröliiviksi, mutta näytti minun makuuni ko. tarkoituksessa hmm.. vähemmän mukavalta, joten sai purkutuomion ja päätyi lapasiin. Työvälineinä 7 mm puikot ja langankulutus 114 g. Lapaset avasi paketista esikoiseni.



Äiti sai Teeteen Cacaosta neulotun jakun. Malli ilmeisimmin Teeteen oma, ainakin sain ohjeen langanoston yhteydessä. Jakku on niitä superhelppoja: miehusta on neulottu poikittain ilman kummempia lisäyksiä tai kavennuksia, kädenteitä lukuunottamatta. 6 mm puikot ja lankaa koko jakkuun kului vain 190 g! On tuo lanka uskomattoman riittoisaa. Erinomainen televisioneule ja lopputuloskin ihan kiva, lämmittää lahjansaajaa. Varastosta löytyisi sama lanka vihreänä, pitäsiköhän kokeilla jossain vaiheessa itselle...



Isä sai perussukat. Seiskaveikka Polkka 3.5 mm puikolla. Eipäs näistä sen kummempaa mainittavaa.



Kuopus tarvitsi pipon, toiveena tupsullinen versio: yhden illan projektina valmistui Yhteishyvän ohjeella Tupsupipo. Lanka ohjeen mukaisesti Novitan Crystal valkoisena 7 mm puikoilla. Suosittu pipo oli: katosi jo ennenkuin ehdin kuvata! Kuvitelkaa silmienne eteen mallin mukainen pipo, mutta valkoisena, sellainen se oli... Asian positiivinen puoli: äiti saa tehdä uuden pipon!

Vuosikin on vaihtumassa, joten Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni! Neulokaamme ja kuluttakaamme lankaa ahkerasti myös tulevana vuonna!

tiistai 30. marraskuuta 2010

Lapaskuun toiset



Se on sitten Lapaskuu lapasteltu. Kaksi paria valmiiksi, joten tavoite tuli tuplattua hyvä minä! Toinen valmis pari ohjeella Newfoundland Mitts . Lankana Nalle Kesä ja valkoinen 3 mm puikot, langanmenekki 70 g. Tuosta langasta ohjeen mukaisella silmukkamäärällä tuli ihan kelpo koko 12-vuotiaan tyttäreni kapoiseen käteen.



Malli oli vastaava kuin aikanaan samaiselle tyttärelle toteuttamissani onteloneulelapasissa. Hyvä perusmalli, jossa kiva käyttää toisena myös kirjavampaa / värikkäämpää lankaa. Puro olisi voinut myös olla hyvä lankavaihtoehto tähän toiseksi väriksi. Täytyneepä joskus kokeilla.

Lapaskuun loppusuoralla alulle pääsi myös yksi raukka, tulette toivottavasti näkemään hänet tulevaisuudessa pienempänä parin kera!


tiistai 16. marraskuuta 2010

Dominolapaset

Lapaskuu on avattu tämänkin lapastelijan osalta. Dominolapaset saivat ko. kunnian itselleen. Malli paikallisesta TaitoShopista Kankurista, josta myös lanka Kirjo-Pirkka huuteli perääni ja hyppäsi kassiini. Dominolapasten ohje, tekotapa hieman omastastani poikkeava, mutta lopputulokseltaan kuitenkin sama, löytyy myös Pähkinänkuoressa-blogista. Langankulutus 3 mm puikoilla 80 g.



Lankaa en mitenkään sommitellut malliin, vaan rohkeasti vain neuloin ja päätin katsoa mikä lopputulos on: nimensä mukaisesti hieman kirjava, mutta menettelee, ovathan ne sävyltään siniset, yksi lempiväreistäni! Nämä käpälänlämmittimet tulevat suojaamaan esikoiseni käsiä jonka käteen istuivat ihan mukavasti. Alunperin suunnittelin näitä itselleni, mutta sittemmin ne osoittautuivat turhan reiluiksi minulle enkä raaskinut lähteä purkamaan. Mallista pidin ja tulen kokeilemaan sitä varmasti toisenkin kerran. Ehkäpä kirjava ja yksivärinen olisi sopiva väriyhdistelmä..

Edit: Ja lauantaina Tampereelle käsityömessuille, kiskaiskaahan hihasta jos näette ja tunnistatte:)

torstai 4. marraskuuta 2010

Tavalliset tapaukset

Nämä tavalliset tassunlämmittimet valmistuivat Sukkasadon viime tunneilla illan kymppiuutisia katsoessa.



Perusmalliset tassunlämmittimet, tosin kantapää hieman tavanomaisesta poikkeava vahvistettu kennomainen. Sen ulkonäkö miellyttää tavallista vahvistettua enemmän. Törmäsin moiseen malliin tehdessä rakkaalleni Twistedit. Ja tykästyihin siihen heti. Helppo ja kaunis, miksi en ole aikaisemminkin tehnyt tuollaista?? Näiden tavisten lankana tuttu ja turvallinen Seiskaveikka. Kuvassa sukkien kaverina hyvän ystäväni Leenan tekemä rakusammakko, joka vartioi lipastoamme.

Tässä kuussa sitten lapastellaan. Tavoite ei päätä huimaa: josko yhdet ja kaikki ylimenevät plussaa. Täytyy pitää rima riittävän alhaalla jottei ala hirvittämään ja tuota alemmashan sitä ei enää saa. Tuohan kuulostaa ihan kouluaikaiselta korkeushypyltä:) Kunhan ei vaan tulisi rimanalitus, niinkuin joskus koulussa kävi! Toiveita onnistumisesta ehkä on, ne ekat kun ovat jo puikoilla.


perjantai 15. lokakuuta 2010

Retroa ja ei niin retroa

Korin pohjalla on jonkin aikaa pyörinyt pari kerää Schoeller+Stahl Fortissima Socka Mexiko Coloria suurinpiirtein kaikissa sateenkaaren väreissä (väri nro 0035) odottaen sopivaa mallia. Broadripple socks istui tuohon lankaan paremmin kuin hyvin. Tässä he nyt ovat, retroa kerrakseen:





Puikot 2,5 mm ja langankulutus 60 g, loppukeristähän tekee vielä vaikka toiset. Jälleen kiva malli, joka istuu jalkaan hyvin. Päätteleminen silmukoimalla toi vaihtelua. Nämä ovat mukana Sukkasadon Heinäladossa.

Toiset sukat, ei niin retrot eikä edes mukana Sukkasadossa. Ohje, Twisted, Knittystä kuten edellisissäkin. Jotenkin nuo Knittyn mallit nyt vaan vetivät puoleensa.. Mallilla tarkoitus tehdä toisetkin sukat, kertonee varmaan mielipiteeni siitä.

Mutta lanka Sandnesin Mini Palett: ihana liukuvärjätty, mutta ei se paras vaihtoehto sukkiin. Välillä paksua melkein huopaantuvaa ja välillä yhden säikeen paksuista. Ja minä onneton aloitin vielä kerän keskeltä, seurauksena lukuisat hetket kerää selvittäen. Toisen sukan kärjessä näkyy terävämpi värin vaihto, siinä vaiheessa loppui tämän neulojan pinna selvittää sotkua! Muutenkin värit eivät täsmää, mutta se ei varmaankaan tällaisessa langassa haittaa, eihän? Langankulutus n. 70 g 2.25 mm puikoilla. Nämä aloitettu ennen Sukkasatoa, joten satoa eivät kartuta.





Ja kuvissa tietysti väärissä jaloissa:)

Kiitos kaikille edellisen postauksen jakkua ja sukkia kommentoineille. Kommentteja on aina niin mukava lukea, kiitos!!

perjantai 24. syyskuuta 2010

Jalmarit ja jakku

Viimeistelykeiju kävi kylässä ja päätteli pari keskeneräistä työtä.
Loppukesästä aloitettu Virkattu jakku Novitan Kesä 2010 lehdestä:


Ei ihan valmistunut menneelle kesälle, mutta odottaapa valmiina ensi kesää tai voisihan sitä kokeilla talvellakin sopivan puseron kera...






Ohjeessa lankana oli Kotiväki, mutta minun varastoistani löytyi kauan sitten hankittu Luonnotar, oli muistaakseni joskus jossakin Katariinan poistomyynnissä. Lanka on paksumpaa kuin Kotiväki, joten kokoa pienentämällä ja koukulla 2.5 mm sain ihan mukavan kokoisen, langan menekki 300 g. Kiva työ, oi kuinka virkkaaminen onkaan mukavaa, ainakin välillä!

Toinen viimeistelty ovat Sukkasadon ensimmäinen pari (sainpas sadonkorjuun alulle!): Katiijan Jalmarit mieheni jalkoja lämmittämään.



Hänellä on ilmiselvä sukkapuutos, toisetkin sukat hänelle viimeisiä kierroksia vaille valmiit:) Lanka Nalle Colori 3mm puikoilla. Hyvä malli, valitettavasti kuvat ja kirjava lanka eivät tuo mallia parhaalla mahdollisella tavalla esille.



Neulontarikasta viikonloppua kaikille toivottaa seuraavia sukkia valmistamaan lähtevä tikkaaja!


keskiviikko 18. elokuuta 2010

Oho, Päivi päivittää!!

Johan tässä on tovi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Kesä on ehtinyt loppusuoralle, vaan vielä sitä on jäljellä:) Lomat on lomailtu pikkureissuja tehden ja perheen kanssa rauhoittuen. Rauhoittuen murkun ja melkein murkun kanssa, niinpä! Onneksi rakkaalla aviomiehellä tuo vaihe on jo ohi, tuo vähän tasapainoa tähän arkeen :D

Kesä hiljentää tahdin käsitöiden tai ainakin valmistuneiden osalta. Jotain kuitenkin on valmiiksi saatu. Vein ystävälleni Leenalle lahjaksi langat Novitan virkattuun huiviin malli 17. Malli näytti kivalta tehdä, joten pitihän minunkin se kokeilla. Leena teki punaisen version ja minä päädyin siniseen, se kun on ikuinen kestosuosikkini.




Vasta kun huivi oli jo valmis huomasin että siihen olevan korjauksia Novitan sivuilla. Ihmettelinkin valmistunutta huiviani, että kuinka ihmeessä se oikein retkottaa jotenkin kummasti. Enpä viitsinyt tehdä suurempia purkamisia, joten päätin korjata jälkikäteen neulaa apuna käyttäen. Ei ehkä ihan täydellinen mutta saa luvan kelvata.



Lankana ohjeen mukainen Novitan Puro Batik, menekki n. 250 g. Koukku 3.5 mm. Hapsuista tein mallia lyhyemmät, pidän niistä enemmän. Ohjeessa olevia virheitä lukuunottamatta pidin mallista ja lopputuloskin oli... no joo.. ihan mukiinmenevä. On tuo virkkaaminen vaan mukavaa etenkin näin kesällä!


Kuten useat varmaan jo tietävätkin, on Sukkasato taas alkamassa ensi kuussa. Mukaan lähden minäkin, josko muutaman parin saisi aikaiseksi. Talvi tulee ja varpaidenlämmittimiä tarvitaan aina.


keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Lehdessä ollaan

Meidän sytomyssyt pääsi lehteen! (Ja onhan niissä kuvissa Satu, Katariina ja minäkin:).

Alueemme kampanjasta tehtiin lehtijuttu tänään 12.5. ilmestyvään Kokkola-lehteen. Sama juttu on viikon ajan luettavissa näköislehtenä KP24-sivustolta. Juttumme löytyy sivulta 10. Käykäähän lukemassa te joille lehti ei kolahda postiluukusta. Julkisuus ei ole koskaan pahasta tällaisen asian vuoksi.

Omat tekemiseni keskittyvät myssyilyyn, lomassa neulotaan jotain muutakin, kunhan ehditään. Viime päivät tosin ovat kuluneet sängynpohjalla: kunnon kevätflunssa pääsi yllättämään. Yskä on raastava, ei anna rauhaa päivällä eikä yöllä, ei ollenkaan mukava tauti vaikka melko harmiton onkin.

Kuvavarastosta löytyi kuva sukista, jotka marisivat kun eivät ole päässeet esille. Esikon Tico Tico sukat, valmistuneet joskus alkuvuodesta. Ihan perusmalliset. Nuorimies pitää väristä, halusi nimenomaan tämän Novitan Ticon värin. Suositut sukat ovat olleet, piti koko kevättalven jaloissaan.



Viikonlopulle säätieteilijät ovat luvanneet kaunista säätä, taidanpa istahtaa lasitetulle terassillemme ja nauttia auringosta myssyjä tehden kahvimukin kera. Sitä flunssainenkin voi tehdä, ainakin vähän...Aurinkoista helatorstaita ja viikonloppua!


perjantai 30. huhtikuuta 2010

Sytomyssyjä

Tässäkin blogissa on valmistunut muutama myssy kampanjaamme Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan syöpäpoliklinikan hyväksi.

Virkatut Matleenan hyvällä ohjeella, lankana Novitan Bambu, Tennessee ja Samos Lollipop:



Neulotut
Pajunkissa Novitan Bambusta:



ja Tähdellinen, lankana jokin jämäpuuvilla:



Näitä on mukava väkertää ja menevätpä vielä hyvään tarkoitukseenkin.

Hauskaa Vappua kaikille blogissani piipahtaville!

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Puroraitaa

Talven viimeisille pakkasille valmistui taannoin Brooklyn Tweedin Noro Striped Scarf. Sopivaa Noroa kun ei löytynyt tähän hätään, vaihdoin langaksi Novitan Puron. Kulutin Puroa 4 kerää. Väreinä muistaakseni iltanuotio, jäätynyt karpalo ja ruska. Puikkojen koko 4.5 mm.

Huivi on ollut koekäytössä muutaman viikon ja toistaiseksi hyvältä vaikuttaa. Lämmin ja pehmeä. Värit minulle mieluisat. Tästä huivista tuli sopiva pari Puro-baskerille. Nyt sillä tosin on pikapuoliin edessä siirto kesälomalle, kelit kun viimeinkin näyttävät hieman keväisemmiltä.


Ympäri Suomea on viime aikoina käynnistelty Sytomyssykeräyksiä. Niiden tarkoituksena on kerätä myssyjä naisille (ehkäpä myös miehille ja lapsille), jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista johtuen.

Keski-Pohjanmaalla olemme osaltamme päättäneet tulla mukaan talkoisiin. Virkkaamme ja neulomme myssyjä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan syöpäpoliklinikan potilaiden tarpeisiin. Lisää tietoa tempauksesta löydät Keski-Pohjanmaan neuleystävien sivuilta. Sieltä löydät linkit Oulusta kampanjan alunperin liikkeelle laittaneiden naisten blogeihin ja sitä kautta muihin keräyksiin ja muutamaan myssyohjeeseen. Keräysaikaa Keski-Pohjanmaan kampanjan osalta on toukokuun loppuun 2010.

Tarttukaapa puikkoihin tai koukkuun! Yhden myssyn valmistus ei vie paljon aikaa, mutta on iso ilo saajalleen.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Valmistuneiden satoa

Kankurin Jaanan suunnittelema baskerimalli imaisi minut mukaansa. Malli on erinomainen: kiva tehdä ja pysyy hyvin päässä. Seurauksena 2 uutta valmistunutta samalla mallilla. Versio 1 Novitan Purosta, väri Jäätynyt karpalo:


Tässä kuvassa värit toistuvat lähempänä oikeaa.


Tässä puolestaan malli tulee esille paremmin

4.5 mm pyöröt, silmukoita ohjeen mukaiset 80, langanmenekki 64g. Tästä piti alunperin tulla tyttären päähine. Mutta hän ei kelpuuttanut värejä, joten tekijä sai omaan käyttöönsä. Ei haittaa, päähineitä tarvitaan aina.

Ja versio 2 Sirdar Hug:



6 mm pyöröt,silmukoita 60, langankulutus 65 g. Nyt kelpasi! Väri ja malli tyttären toiveiden mukainen.


Piposisarukset

Pami ojensi minulle plakaatin:



Iso kiitos ja kumarrus! Tämä pitäisi luovuttaa kolmelle eteenpäin. En nyt millään osaa erottaa kolmea blogia lukuisten hyvien blogien joukosta, joten olkoon tämä kaikille seuraamilleni blogeille tasapuolisesti.

Vielä kuviin pari ennenjulkaisematonta käsityökoulun kurssien tuotosta.

Pallovalaisin tunnelman luojaksi. Materiaalina vanha pitsiverho.



Pitsikulho metallipunonnalla, päätyi lopulta kokonsa vuoksi seinäkoristeeksi. Kokeilin kukkiin Rosee-tekniikkaa ja koristeena napit. Mielenkiintoinen työ.



Ja sitten sytomyssyjen pariin. Olisi aika tehdä muutama valmiiksi. Virkkaamalla yksi on puolivalmiina. Seuraava taitaa olla neuleversio, neulonta vetää vain jotenkin enemmän puoleensa. Kuulumisiin!

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Noroa noroina

Tässä mökissä riehuu Noro, onneksi ilman pahempia vatsaoireita. Se iskee minuun säännöllisin väliajoin ja parantavaksi hoidoksi ei auta muu kuin tarttua puikkoihin.

Tällä kertaa tuloksena Lacy Baktus, pitsiversio Baktuksesta.



Lanka: Noro Silk Garden Lite tasan 2 kerää = 100 g
Puikot: 5 mm Addit

Malli täältä
Mukava pikkuhuivi ja niin mukava ihoa vasten pidettäväksi. Olen tyytyväinen.



Toinen Noro-vimman tuotos: Palmikkobaskeri



Lanka: Noro Kureyon 70 g
Puikot: 4.5 mm


Malli Kankurista
Vihdoinkin päänlämmitin, joka pysyy hyvin päässä! Tykkään!



Hyvää Ystävänpäivää kaikki LukijaYstävät!

tiistai 19. tammikuuta 2010

Mukaan kampanjaan

Viime aikoina en ole kovinkaan ahkerasti osallistunut erilaisiin tempauksiin. Nyt osui kohdalle sellainen, jota en voi jättää välistä.

Useammastakin blogista olen lukenut Sytomyssykeräyksestä, jonka takana ovat Seijasisko ja Matleena. Kampanjan aikana on tarkoitus kerätä myssyjä naisille, jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista johtuen.

Aihe on minulle tällä hetkellä hyvin läheinen. Lähipiirissäni kaksi naista ovat muutaman kuukauden sisällä aloittaneet rankat sytostaattihoidot. Ja hiusten menettäminen voi olla rankka juttu kaiken muun ohella.

Haluan olla omalta osaltani myötäelämässä rankassa elämänvaiheessa ja ilahduttaa hoidoissa kävijöitä myssyjen muodossa.



torstai 14. tammikuuta 2010

Lämmikettä, lisää lämmikettä

Neuloin ennen joulua tytykäiselle Mario myssyn hänen tämänhetkisestä suosikkiväristään violetista. Mamboa oli jäänyt muutaman vuoden takaisesta projektista jäljelle vajaa kerä. Mutta niinhän siinä kävi, että hieman loppui lanka kesken.

Mietintämyssy käyntiin, mitä teen: pienennänkö aavistuksen vai puranko oman myssyni, jota olen hyvin vähän käyttänyt. Ja mitäpä äiti ei tekisi tyttärensä eteen, paleltukoon vaan oma pää, pääasia että neiti tarkenee (toim. huom. kyllä äidillä päänlämmikeitä löytyy ja lisää suunnitelmissa).



Mario sai mukaansa ripauksen kimmellystä Rose Mohairin muodossa. Malli on kyllä erinomainen, sitä on ilo neuloa ja muoto on juuri oikea: Kiitos Jatta!



Mario myssy
Lanka: Novita Mambo ja Novita Rose Mohair violetti 111 g

Puikot: 5 mm Knit Picks pyöröt ja sukkapuikot

Sitten seuraava ongelma: mitäs teen lopulla Mambolla? Ratkaisu: myssy tarvitsee kaveriksi lapaset, varsinkin kun tytykäisen lapashylly ammottaa melkein tyhjyyttään tai ainakin yksinäisiä kappaleita, joiden kaverit kummasti katoilevat. Surffailemalla löytyi Kalanruotolapasten malli. Söpö malli, näistä taisi tulla tytykäisen suosikit, mikäli käyttöahkeruuteen on uskominen.



Pescovegetarian mittens
Lanka: Novita Mambo violetti 77 g
Puikot: 5 mm Knit Picks sukkapuikot



Mitä seuraavaksi? Kokeilussa on Magic loop. Tähän asti olen vältellyt ko. tekniikkaa erilaisiin tekosyihin vedoten, ei aikaa opetella, sukkapuikot riittävät hyvin. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin päihittää taikalenkin. Ja mitäpä siitä seurasi.. kaksi keskeneräistä sukkaa, joita vuorotellen lenkitetään.



Lopuksi kuviin meidän nörtit:



Hyvää alkavaa viikonloppua!