lauantai 9. huhtikuuta 2011

Taikabolero

Tarvitsin juhlamekon kaveriksi jotain pientä hartioita lämmittävää. Novitan Syksy 2009 lehdestä löytyi sopiva malli nro 29. Neuloin ohjeen mukaisesta langasta (Rose Mohair) puikkoina 6 ja 7 mm. Lopputulos tässä:





Langankulutus ei päätä huimannut: kokoon S/M kokonaista 125g! Bolero on ollut jo kertaalleen tehtäväänsä toteuttamassa ja hyvin palveli. Pysyi paikallaan (vaikka allekirjoittanut alunperin sitä epäili), on kevyt ja suojasi hartioitani niinkuin pitikin. Malli oli nopea toteuttaa ja sitä paitsi ihan mukava neulottavaksi, kuten tuo lankakin. Pidän Rose Mohairin keveydestä eikä siitä irtoa karvaa samassa määrin kuin joistakin muista kollegoistaan.

Novitan langat tuntuvat päätyvän toistuvasti tämän neulojan puikoille. Vaikka väliin puikoilla on muutakin lankaa, niin novitalaiset haluavat puikolle kerta toisensa jälkeen. Liekö helppo saatavuus, hinta vai kunnioitettava varasto ko. langoista syynä...yhtäkaikki ihan mielelläni minä niistäkin neulon.

Kiitos kaikille edellisten postausten kommentoijille, kommentteja on aina yhtä kiva lukea ja huomata että kaikki lukijat eivät sentään ole kadonneet pitkistä kirjoitusväleistä huolimatta!

Hyvää viikonlopun jatkoa!

8 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kaunis bolero!

Anneli kirjoitti...

No pakkohan tällaista ihanuutta on kommentoida. Kyllä on niin ihanan keveän näköinen ja ja kaunis :D

Satu U kirjoitti...

Kyllä tuollaisella passaa juhlia ;-) Hieno on!!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno Päivi!! Mäkin taidan alottaa tekeen jotain samantapaista :D kiitti inspiksestä!
/annukka

Pirena kirjoitti...

Nätti se on.
Kun on kirjanmerkeissä tai blogilistalla, niin tulee aina välillä kurkattua. Vaikka listat on niin pitkät, että ei kerkiä kaikkin kommentoimaan.

Pitsisukka kirjoitti...

Kaunis pitsibolero.

Leena kirjoitti...

Tosi kiva malli, itsekin tykkään boleroista ja Rose mohair -langasta!

Sartsa kirjoitti...

Tuo vaate on varmaan monikäyttöinen, monen vaatesetin kaverina.